ÄITIENPÄIVÄSTÄ SE ALKOI
Joensuun Laulupelimannien toiminta käynnistyi vuonna 1979 Mutalan Riento- nimisen urheiluseuran virkistysjaostona. Ryhmä otti tuolloin nimekseen Mutalan Riennon Laulupelimannit. Vuonna 1995 perustettiin itsenäinen rekisteröity yhdistys Joensuun Laulupelimannit r.y. jatkamaan urheiluseuran jaostona alkaneen kuoron toimintaa.
Kuoron
toiminta sai alkunsa Äitienpäiväjuhlasta. Seura oli päättänyt järjestää
juhlan äitienpäivänä Mutalan koulun juhlasalissa. Virkistysjaoston
tehtäväksi annettiin juhlan käytännön järjestäminen.
Jaoston jäseninä ja heidän ystäviensä joukossa tiedettiin olevan eri
instrumentteja soittavia henkilöitä. Laulua taitavia naisia ja miehiä
oli tiedossa tarpeellinen määrä ryhmän perustamiseksi.
Virkistysjaosto kokosi ryhmän harjoituksiin ja virallinen
ensiesiintyminen tapahtui mainitussa seuran Äitienpäiväjuhlassa.
Alkuaikoina ei ryhmällä ollut taiteellista johtajaa, vaan se lauloi soittajien säestyksellä yksiäänisesti. Mutalan Riennon Laulupelimanneista tuli varsinainen sekakuoro 1980-luvun alussa, kun ryhmä liittyi Joensuun Vapaaopiston opintoryhmäksi. Tällöin kuoro sai ensimmäiseksi taiteelliseksi johtajakseen muusikko Vilho Ronkaisen. Hänen johdollaan kuoro lauloi aluksi kolmiäänisiä lauluja ja myöhemmin siirryttiin neliäänisten kuorosovitusten tulkitsijaksi. Joensuun Vapaaopiston ja myöhemmin Joensuun seudun Kansalaisopiston opintoryhmänä Laulupelimannit toimi kevääseen 2014 saakka. Syksyllä 2014 ryhmä siirtyi Musiikkipalvelu Affektin yhteydessä toimivaksi kuoroksi. Syksystä 2018 alkaen kuoro toimii itsenäisenä ilman taustayhteisöä.
Kuoron taiteellisina johtajina ovat toimineet Vilho Ronkainen 1981- 1988, Paavo Korhonen 1988- 1994, Maria Kuusiniemi 1995- 1999, Tiina Tanner 1999- 2002, Raul Soisalo 2002 – 2003, Susanne Ek 2003 – 2004, Sauli Junno 2004 – 2005, Anu Pulkkinen 2005 – 2006 ja Elsa Villman 2006 - 2009, Heidi Karhunen 2010 - 2011 , Hanna- Kaisa Laakkonen 2011, Reetamaria Rajala 2013, Hanna- Kaisa Laakkonen 2013- 2018, Ella Kinnunen 2018 ja edelleen.
HARJOITUKSET
Joensuun Laulupelimannien harjoitukset järjestetään Joensuun Ev.lut.seurakunnan Ristinkappelissa,
os.: Rauhankatu 4b,
keskiviikkoisin klo 16.30-18.00.
VUODEN 2022 TOIMINTAA
Laulupelimannien kevätkauden harjoitukset käynnistyivät tutussa paikassa Rauhankatu 4.
Myös uudet laulajat ja soittajat ovat tervetulleita kuoroomme.
TOIMINTAKALENTERI 5/2023
Joensuun Laulupelimannit toivoo innokkaita laulajia mukaan iloiseen
ryhmään.